Make your own free website on Tripod.com

Kirjasto

Huonon onnen tyttö
Lainauspöytä | Early One Morning | Loitsut | Liemikirjat | Yrtti -ja kasvitieto | Ennustus | Muodonmuutokset | Numerologiaa ja riimuja | Taikuuden historia | Huispaus | Pimeuden voimilta suojautuminen | Taikaolennot | Jästitieto/Astrologia | Tarinat, myytit ja muut | Säännöt ja kirjan julkaisu

Huonon onnen tyttö
 
 
    Oli varhainen aamu Tylypahkassa. kuudesluokkalainen rohkelikon Joanna Cambell heräsi auringon valon osuessa hänen silmiinsä verhojen lomasta. Joanna nousi istumaan ja etsi varpaillaan sängyn alla lojuvia aamutossuja. Lattia oli kylmä kuin jää, eikä Joanna saanut millään aamutossujaan sänkynsä alta. Hänen varpaansa hipoi lattiaa, mutta hän kuitenkin veti sen takaisin peittojen alle. Joanna katsoi päivämäärää kalenteristaan. "Voih... perjantain 13..." Hän voihkaisi. Tyttö hyppäsi alas sängyltään, ja poimi aamutossunsa sängyn alta. Näkymä oli todella kammottava. Joannan pupuaamutossut oli raadeltu ja ne olivat aivan likaiset. Joanna voihkaisi, ja heitti tossut sängylleen. Hän katsoi kelloaan;
"Apua! taikaliemien tunti alkaa puolen tunnin kuluttua!" Joanna ajatteli ääneen, ja keräsi vanhan kaapunsa, hameensa, polvisukkansa ja paitansa lattialta, ja vaihtoi ne ylleen. Joanna sujautti nopeasti kengät jalkaan, ja lähti makuuhuoneesta oleskeluhuoneeseen. Huoneessa ei ollu ketään muita kuin hän. Joanna melkein unohti reppunsa, joten hänen täytyi kiireen vilkkaan käydä hakemassa se.
   Juostessaan portaat alas rohkelikon tornista, hän kompastui kengän nauhoihinsa ja kieri loput portaat alas. Kompastuminen sai hänen polveensa ikävän ruhjeen, mutta hän ei jäänyt sitä suremaan, vaan hän juoksi kiireen vilkkaan suureen saliin. Postista hänen ei tarvinnut huolehtia, sillä sitä häneltä ei tullut koskaan, jästisyntyinen kun on.
    Joanna istahti rohkelikon pöytään lavender brownin ja Dean Thomasin viereen. Hän vilkaisi ympärilleen kaikkia hänen lähellään olevia ja hymyili tekopirteästi. Hän katsahti lautastaan ja huokaisi. se oli tyhjä, kuten aina. Joanna koetti ottaa lähimpiä vateja, joissa oli leipiä ja hedelmiä, mutta aina joku muu kerkisi napata sen. "Saisinko leipää?" Joanna pyysi Ginny weasleyltä, joka poimi leipää vadista. Ginny antoi vadin tyynesti Joannalle, ja jatkoi syömistään. Joanna huokaisi ja alkoi syödä leipää, ja sai onneksi vielä kurpitsamehua kuivaan kurkkuunsa. Kohta kello soi, ja Joanna ja muut hänen luokkalaisensa kiiruhtivat nopeasti aulan ohi tyrmiin. Joanna käveli yksin, sillä ei hänellä ollut ystäviä. Hän oli vain suunnattoman ihastunut Greg Manueliin, joka oli samalla luokalla kuin hän, ja jopa Rohkelikossa, mutta tuskin poika nyt häntä huomaisi, sillä Greg olikin aina vain Parvati patilin seurana. Voi että, miten paljon Joanna vihasikin patilia. "Auts!" Joanna huudahti, kun tunsi, että joku laittoi jalkansa tämän eteen. Joanna vilkaisi maasta kamppaajaa, ja loi tähän murhaavan katseen; Tietenkin kamppaaja oli luihuistyttö Helen McCheek, Draco Malfoyn nykyinen tyttöystävä. Draco nauroi katkerasti Helenin kanssa, ja he (+ grabbe ja goyle) lähtivät hänen luotaan kohti liemiluokkaa.
    Joanna mulkaisi kaikkia, jotka häneen koskivatkin. Hän jatkoi matkaansa pimeitä, kivisiä ja lyhtyjen valaisimia käytäviä pitkin liemiluokkaa. Liemitunnit oli hänen suurin painajainen päivässä, ja vielä pahempaa tapahtuu, kun on perjantain 13. päivä.
 
Saapuessaan tunnille, hän kaatui Gregin jalkojen juureen kompastuessaan kengännauhoihinsa. Kaikki repesivät nauruun, jopa Greg. Joanna nousi pystyyn vilkaisemattakaan ketään, ja istuutui paikalleen Neville longbottomin viereen. Kalkaros oli määrännyt Hänet nevillen viereen, koska he "tulivat niin hyvin juttuun, olivathan he yhtä huonoja liemien tunnilla keskenään."  
     Kalkaros saapui luokkaan sivuovesta "helma" liuhuen kuin höyhen, ja pysähtyi aivan Joannan ja nevillen eteen. Joanna ei voinut katsoakkaan Kalkaroksen tummiin silmiin, sillä olivat ne niin kammottavat.
"Kirjasta esille sivu 503." Kalkaros sanoi kolkosti. Huone täyttyi paperien ja sivujen kääntelyn aiheuttamasta äänestä, kunnes tuli taas hiljaista. Joanna tutki sivua, joka kertoi liemestä, joka muutti eläimen esineeksi.
"Ottakaa välineet esille, ja kirjoitetaan muistiinpanoja." Kalkaros sanoa töksäytti. Kaikki alkoivat etsiä repuistaan sulkakyniään ja pergamenttiä ja löysivätkin ne, lukuunottamatta Joannaa. Joanna viittasi.
"Mitä unohtui tällä kertaa Cambell? kirja? Kynä? vaiko kenties sontapommi jolla aijoit minua heittää?" Kalkaros kysyi tyynesti luihuisten tirskallehdessa. "Sulkakynä ja pergamentti... tuota..." Joanna aloitti mukisten. Kalkaros loi Joannaan inhon katseen. "10 pistettä pois rohkelikolta!" Kalkaros sanoi ja riensi pöytänsä ääreen. Joanna käänsi katseensa muihin rohkelikkoihin, mutta he vain loivat tähän vihaisen katseen.
    Onneksi kiltti Neville, jolla oli aina varalta toinen kynä tai pergamenttiä, suostui lainaamaan Joannalle niitä. Joanna kiitti vaisusti ja kirjoitti muistiinpanot.
    "No niin, Nyt padat esille ja aloittakaa tekemään Sekenee -juomaa. Ottakaa tuosta vadista pienet Fredsoks -sammakot, ja ajatelkaa lientä juottaessa sille jotakin esinettä." Kalkaros käski. "Ottakaa kaapista Punalillukan terälehtiä, okrapuun juureksia, palleroita ja niittyruohoa."
    Kun kaikki olivat hakeneet ainekset, he aloittivat liemen tekemisen.  Joanna tiputti porisevaan pataan kolme punalillukan terälehteä ja alkoi pilkkoa tylsällä veitsellä juureksia. Kuitenkin hän siinä onnistui. Hän kaatoi ehkä hiukan yli kymmenen valkoista limaista palleroa pataan ja alkoi sekoittaa. Hän pilkkoi niittyruohon ja tiputti ne pataan ja sekoitti kauhallaan aineksia. Kohta kuului kova pamaus Nevillen padasta ja Neville lensi tuolistaan maahan. Kalkaros nousi ylös tuolilta ja käveli hitaasti Nevillen pöydän luokse. Hän vilkaisi Joannaa ja kysyi; "Sinun olisi pitänyt tarkkailla, mitä tuo poika oikein laittaa tuohon... tuohon liemeen. Enkö ole sanonut sen jo täysin monta kertaa, Cambell?" Joanna vain nyökkäsi vaisusti.
    Kalkaros siirtyi katsomaan Nevillen pataa, joka oli räjähtänyt; Padan sirpaleita oli joka puolella ja liemi oli kaatunut pöydälle, jota tipahteli lattialle. Neville nousi ylös maasta, ja istui tuoliinsa.  Luihuiset sen kuin tirskahtelivat. Kalkaros tuijotti Nevilleä melkein nenä kiinni tässä.
"Mitä tungit keittoosi?" Kalkaros kysyi hiljaa. Neville sepitti jotain. Kalkaros kohotti kulmaansa. "laitoinpunalillukan terälehden, juureksia ja palleron... Sitten sekoitin... ja..." neville mutisi. Kalkaros loi Nevilleen katseen, jota tämä eniten pelkäsi. "Korjaa tuo sotku. 5 pistettä pois rohkelikolta." Kalkaros katseli ympärilleen rohkelikoita. "Toverinne saisi oppia kuuntelemaan!" Kalkaros sanoi, ja pyyhälsi työpöytänsä ääreen. Neville niiskutti ja Joanna sepitti tälle neuvoja miten liemi tulee tehdä. Heidän onnekseen kalkaros ei huomannut.
    Tunnin loputtua Joanna sai haukkuja Luihuisilta, ja jopa Rohkelikolta. Hänen oman tupansa toverit haukkuivat hänä, tietenkin niin, "ettei tämä kuullut." Joanna katseli vaisusti jalkoihinsa kävellessään Muodonmuutoksen tunnille. Hän kaatuili ja kompasteli monta kertaa matkallaan kohti luokkaa, ja luihuiset vain ulvoivat naurusta.
    Päästyään turvallisesti luokkaan omalle paikalleen (hän istui yksin kahden hengen pulpetissa), ei hän voinut olla kuulematta Gregin ääntä, joka puhui hänestä; "En voi kestää tuota muijaa, siis tuota Cambellia. Se koko ajan tuijottaa ja niin edelleen. Todella ärsyttävä likka, ja vielä tunarikin. Menetimme 15 pistettä hänen takiaan..." Muuta joanna ei kuullut, sillä Minerva McGarmiva pyyhälsi luokkaan. Joanna onnistui hädin tuskin pidättämään kyyneliään, kun hän kirjoitti muistiinpanoja Animaageista (nevillen lainaamilla välineillä).
    "Ai niin." McGarmiwa sanoi. "Minulla on teidän kokeenne." McGarmiwa alkoi jakaa kokeita, ja Joanna voihkaisi. Hän oli saanut hylätyn, kuten aina. Kaikki muut hihkuivat onnesta saadessaan kokeen, paitsi Hän. Nevillekin oli saanut kiitettävän.
"Uusintoja ei tehdä enää tällä kertaa, koska tämä koe oli uusinta kaikille." McGarmiwa sanoi. "Nyt kuitenkin kertaamme loitsuja. Kaikki tekevät jonkun muodonmuutos -loitsun koe-eläimelleen. kolme minuuttia aikaa onnistua. Aika, alkaa, Nyt!" Kohta luokka täyttyi loitsujen tohinalta ja puheesta.
     Joanna lausui rotalleen helpon loitsun, jota he neljännellä luokalla opettelivat; "Rotaus almerias."
Joanna lausui, ja toivoi rotan muuttuvan, mutta mitään ei tapahtunut. Joanna kokeili ja kokeili. Minuutti kului, ja toinen. Oli enää 10 minuuttia aikaa tehdä loitsu, ja Joanna oli ainut, joka sitä kokeili vielä. "Rottaus amerias!" Joanna huusi, ja rotta alkoi muuttua ovenkahvaksi viimesekunneilla. Joanna hymyili mielessään. Hän oli onnistunut. Mcgarmiwa sanoi; Neiti Cambell onnistui, mutta aika oli jo kulunut, ennen kuin rotta muuttui kokonaan. Cambell oli siis ainoa joka ei onnistunut sovitussa ajassa. Muut, erinomaista. Viisi pistettä kúmmallekkin tuvalle. " Mcgarmiwa sanoi, kunnes kello soi taas. Kaikki alkoivat laittaa kirjojaan ja sauvojaan reppuihinsa huimaa vaihtia, ja lähtivät ulos luokasta McGarmivan ladellessa läksyjä. Joanna kiiruhti nopeasti ulos pihamaalle, sillä hän ei halunnut myöhästyä yrttitiedon tunnilla, vaikka tunti alkaisi vasta välitunnin päädyttyä.
     Yrttitiedon tuntikaan ei sujunut. Tunnilla hoidettiin Hermokimppuja, eli kasveja, jotka ärtyessään puraisivat, tai suihkauttivat valkoista, todella kirvelevää ainetta iholle. Aine teki pahan jäljen, josta nousi tulenpunaista savua. Tietenkin juuri Joannalle tuli paha jälki tästä kasvista, vielä puremajälkikin. Joanna joutui siis sairaalasiipeen matami Pomfreyn hoisettavaksi.
Sairaalasiiven hoitaja laittoi kirvelevää rasvaa kädelle haavan kohtaan, ja sitoi sen siteellä.
     Joanna ei voinut kirjoittaa oikealla kädellä, vaan joutui vasemmalla, joka oli vaikeaa, kun piti pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla kirjoittaa muistiinpanoja ihmissusista. Joanna kaiken lisäksi myöhästyi tunnilta, kun oli viipynyt sairaalasiivessä, eikä opettaja pitänyt siitä, joten rohkelikolta 5 pistettä pois. Kaikki mulkoilivat Joannaa, kuten aina, vihaisesti.
     Tunnin loputtua oli ruokailu. Se oli kaaosta. Joanna joutui juoksemaan ympäri rohkelikon pöytää etsien itselleen istumapaikkaa, mutta löysi vihdoin ja viimein paikan Ron Weasleyn ja Wendy Brollerin vierestä.Joanna oli ottamassa omenoita vadista, ja kaatoi samassa kurpitsamehunsa kaavulleen. 
     Tahmea mehu ei lähtenyt kunnolla, joten hän joutui pitämään sitä likaista kaapua koko loppupäivän.
 
Illalla Joanna sai tarpeekseen, kun ilkeät luihuiset heittivät häntä kohti sontapommeja. Joanna juoksi kyyneleet silmissä rohkelikkojen torniin, ja portaat ylös tyttöjen makuuhuoneeseen. Hän istahti sängylleen ja nojasi käsillään poskiinsa. Oleskeluhuoneen puolelta kuului railakasta naurua ja puheensorinaa, mutta makuuhuoneessa ei ollut ainuttakaan rohkelikkoa.
     Joanna vaihtoi pyjaman ylleen, ja rupesi nukkumaan.
"Vihdoinkin perjantain 13. päivä on ohi." Joanna ajatteli.
 
Yöllä Joanna näki kummallista unta. Hän käveli pimeää käytävää pitkin valoa kohti. Valo lähestyi häntä, kuten joannakin sitä. Valo erottui hahmoksi, Enkeliksi! "Oletko sinä enkeli?" Joanna kysyi hiljaa. Hahmo katsoi Joannaa syvälle silmiin ja sanoi heleällä ja lempeällä äänellä:
"En. Olen toivomuskeiju. Saat toivoa yhden ainoan toivomuksen, olkoon se mitä tahansa." Joanna katsoi valollista keijua, jonka takana tulvi pimeys. "Toivon, että.. että... Elämäni olisi onnellista ja onnekasta." Joanna sopersi. Keiju katsahti Joannaan, levitti käsivartensa sulkien silmänsä, ja huudahti. "saamasi pitää!" Sitten keiju haihtui, ja Joanna heräsi.
     Auringon säteet tulvivat makuuhuoneeseen, ja joanna nousi istumaan. Hän hapuili varpaillaan aamutossuja, ja ylettyikin niihin. Hän sujautti jalkansa niihin, ja meni ikkunan luokse. "Lauantai. ei tunteja, kuinka ihanaa." Hän sanoi kuiskaten. Joanna käänsi katseensa kohti muita rohkelikkotyttöjä, jotka nukkuivat vielä sikeästi.
     Joanna meni vaihtamaan ylleen vihreän paidan, punaisen jakun ja farkut. Hän sujautti jalkaansa mustat kengät ja harmaat polvisukat. kaapua ei tänä päivänä tarvitnnut, koska ei ollut tunteja.
     Joanna lähti oleskeluhuoneeseen, ja sieltä suureen saliin. Suuressa salissa oli vähän oppilaita syömässä aamupalaansa. Nyt Joannalla oli ainakin valinnan varaa, missä istua. Hän istahti Hermione Grangerin ja Harry potterin vastapäähän. Joanna kuunteli, kun Harry ja Hermione puhuivat tylyahon reissusta, jonne Joanna ei tietenkään päässyt, koska Joannan äiti eikä isä uskaltaneet päästää tyttöä noitien ja velhojen kaupunkiin jostain syystä. Joanna oli kuullut lukemattomia kertomuksia Suussa sulavasta Hunajaherttuasta, karkkikaupasta, joka oli sokeritoukkien paratiisi. Hän kuuli myös bubista, josta pystyi ostamaan herkullista, alkoholitonta, kermakaljaa. Tylyaho oli täynnä ihania vaatekauppoja ja "tavarataloja".
     Juuri kun joanna alkoi syödä aamiaistaan, hänen eteensä lensi ruskea, pieni tornipöllö. Tornipöllöllä oli jalassaan kiinni kultaisella lahjapaperinarulla pieni kirjekuori. Joanna silitti pöllöä, ja huomasi, että kirjeessä luki hänen nimensä! Joanna katsoi pitkään pöllöä, kunnes havahtui irroittamaan kirjeen pöllön jalasta, koska Hermione sanoi ihmeissään:"Tuo kirje ei ole meille. Se on sinulle cambell..." Joanna otti kirjeestä taitetun paperin, ja alkoi lukea ajatuksissaan;
 
"Hei Joanna!
 
Voih, meillä on niin ikävä sinua, taasen. Emme ymmärrä, miten sinusta tuli noita, emme vieläkään. Sen sinä tiedätkin. Päätimme isän kanssa kirjoittaa sinulle. Isäsi pelkäsi tuota pöllöä niin paljon, joten minun piti laittaa se kirje sen jalkaan.
Miten koulussa menee? Enää vuosi sinulla koulua. Koita pärjätä vielä 4 kuukautta siellä.
Tulemme sitten Lontooseen, kuten edellisenäkin vuonna sinua vastaan.
Onkos ollut kokeita paljon? Ovat varmaan todella hyvin menneet. Ai niin, tuo pöllö on muuten sinun. Ostimme sen sieltä ihme viisto-jostakin ennen kuudennetta lukuvuottasi. Pöllö on tornipöllö ja sen nimi on kuulemma Dharma. Nimestä päätellen naaras, mutta emme sitä tiedä, koska emme oikeen katsoneet... sitä tarkemmin... 
Toivomme, että viihdyt, ja että vastaisit meille. Ensi vuonna lähetämme sinulle paljon kirjeitä. Muuten, anteeksi, kun emme kirjoittaneet näinä kuutena vuotena ollenkaan, mutta kun ei ollut pöllöä, niin se oli hiukan vaikeaa. Tai olihan meillä Dharma tänä vuotena, mutta se ei ollut kovin kesy, niin emme uskaltaneet. Elä pelkää, kukaan ei tiedä pöllöstä. piilotimme sen aina, kun vieraita tuli. Aloimme kesyttää pöllöä, jotta voisimme lähettää sinulle viestin. Noh, lähetähän kirjeitä.
 
Rakkaudella,
Äiti ja Isä
 
Ps: Syötä Dharmalle hunajaa ja omenoita. Niistä se pitää."
 
Kun Joanna oli lukenut, hän katsoi pöllöään. Ikiomaa pöllöään. Dharma alkoi nakerrella muroja, ja lensi sitten pois. Joanna ei ollut huomannut toista lappua kirjekuoren sisässä, ja huomattuaan sen, hän alkoi lukea;
 
"Hyvä prof. McGarmiwa,
 
Annamme luvan tyttärellemme, rohkelikon tupalaisen kuudennelta luokalta, Joanna Cambellin, luvan saada lähteä Tylyahoon. Toivomme, että ei ole myöhäistä, mutta ymmärrämme, kuinka tärkeää tämä on Joannalle.
 
Hyvää jatkoa toivotellen,
 
Rosella -ja Mike Cambell"
 
Joanna ei voinut uskoa silmiään. Saisiko hän lähteä Tylyahoon!? Joanna oli haltioissaan. Hermione, Harry ja muut hänen ympärillään istuvat katselivat Joanna ihmeissään. Joanna hymyili.
"Saan lähteä Tylyahoon!" Hän huudahti. Jotkut hurrasivat, vain he, jotka olivat väleissä Joannan kanssa, eli Lavender Brown, Dean thomas, Colinna Jackson ja Jo hamber. Muut vain hymyilivät. Joannan huudahdus oli kuulunut Luihuisen pöytään saakka, ja he loivat Joannaan inhoavia katseita. Joanna ei niistä piitannut. Vihdoinkin hänen onnensa oli kääntynyt. Toivomuskeiju piti sanansa:
 
Joanna ystävystyi vahvaan ystävyysuhteeseen Lavenderin, Deanin, Colinnan ja Jo'n kanssa. Toisinaan, eräs korpinkynsi, Peter Ferdinand, ei ollut pelkkä ystävä. Hän oli enemmänkin kuin pelkkä ystävä! Joannan elämä muuttui täysin. Luihuiset eivät enää kiusanneet häntä, tai ei ainakaan niin paljon kuin ennen. Joanna oli jo unohtanut Greg Manuelin, hänen entisen, unelmien prinssinsä. Greg oli nykyään muuttunut pahempaan suuntaan, sillä hän kaveerasi Draco malfoyn kanssa. (outoa, sillä rohkelikot ja luihuiset olivat aina olleet Vihamiehiä keskenään. Kuulostaa salaliitolta, eikö?)
 
Ne 4 kuukautta meni kamalan nopeasti. Joanna oli murheissaan, koska ei näkisi koko kesän aikana parhaita ystäviään, mutta nyt Joannalla oli paljon kerrottavaa kotonaan.
    Hänen epäonnensa oli kääntynyt onneksi, joka oli maailman paras asia Joannan mielestä. Toivomuskeijua hän ei koskaan unohtaisi, teki se niin hyvän palveluksen Joannalle...
 
-Loppu-
 
kirjoittanut: Ann Fritten, Korpinkynsi

Kopiointi kielletty!!