Make your own free website on Tripod.com

Kirjasto

Musta ratsastaja osa V
Lainauspöytä | Early One Morning | Loitsut | Liemikirjat | Yrtti -ja kasvitieto | Ennustus | Muodonmuutokset | Numerologiaa ja riimuja | Taikuuden historia | Huispaus | Pimeuden voimilta suojautuminen | Taikaolennot | Jästitieto/Astrologia | Tarinat, myytit ja muut | Säännöt ja kirjan julkaisu

                        Mustaratsastaja 5
 
Rakkaus oli kuollut. Haluaisinko enää itsekkään elää. Koulu alkoi mennä hupnpsti. Minulla oli paljon poissaoloja, olin ottanut vähän suremisaikaa, mutta ei se arvosanojani paransaisi. Yritin opiskella, jotta saisin muut kiinni. Korpinkynne tolivat ohittaneet Puuskupuhit, ja niin myös Luihuiset. Luihuiset olivat toisina. Ja ystävyyssuhteetkin olivat hieman karilla. Minun täytyy jättää tämä surun kehä, mutta niin vaikealta kuin se vain tuntuukin, en ollut valmis. Yritin unohtaa menetetyn rakkaan, niin kuin menneet olisivat menneitä, mutta se ei vain onnistunut. Itkin joka ilta, enkä koskaan saisi uutta rakkautta, en ainakan meidän koulustamme. (näiden kirjojen sisältö viittaa tositapahtumiin, mutta hieman muuneltua) Niinpä lähdin vain Tylyahoon, kermakalja voisi piristää. Kävellessäni tylyahon kaduilla, aloin miettiä taas Mustaaratsastajaa. Olin jäänyt jotenkin koikkuun, minun oli aina vain pakko päästä härnäämään sitä, ja onnistuin aina saattamaan ystävänikin vaaraan. Ja siitä tuli mieleeni edellinen kerta. Rakkaani kuoli, ja Ashleykin oli vähällä kuolla. Uuden rakkauteni etsinnät muistuivat jälleen mieleeni, kun olin muutama kuukausi sitten jutellut ainoan hyvän ystäväni, Elena Wun kanssa:
>> Et sinä elena sattuisi tuntemaan yhtään vapaata poikaa?<<kysyin, kun ihastukseni, jonka olin ehtinyt hankkia rakaani kuoleman jälkeen, osotautui erään toisen tytön "omaisuudeksi"
>>En, <<Elena vastasi.(muuteltua lainausta oikeasta keskustelustamme) Lopulta pääsin Kolmeen luudanvarteen. Huh,onpa paljon väkeä! Vaikka suurin osa koulun jäsenistä on joululomalla(nyt on joulukuun 17) niin oli täällä silti väkeä, ei välttämättä koulun väeistöä. Muutama opettajaa, ja pari tuttua oppilasta. Tilasin kermakaljan ja painelin perällä olevaan pöytään. Katselin omituisia tyyppejä hämärässä nurkassa. He eivät taineet olla täkäläisiä. Otin kulauksen kermakaljastani. Lähdin Kolmesta luudanvarresta katsellen outoa porukkaa. Kävellessäni takaisin koululle ajattelein hieman koulun käyntiäni. Tunti alkaisi pian. Tunnilla kuuntelin opettajaa, ja tein ylinmääräisiä muistinpanoja. Tunnilta lähdin hymyillen, koska suoritin (ihme kyllä) pistokkaat täydellisesti! Tuli mieleen mustaratsastaja, pitäisikö käydä tervehtimässä "vanhaa ystävää". Kävelin Kielettyyn metsään, koetin olla joutumasta kiinni, koska riistanvartia pyöri pitkin metsän reunaa. Pääsin tällä kertaa pakoon. Kävelin jonkin matkaa metsän siimeksessä, kunnes pysähdyin. Tunsin metsän läpikotaisin, enkä pysähtynyt turhaan. Siellä olikin ratsastajan hevonen, ja ratsastaja itse käveli luokseni. Tällä kertaa vain miekka ei ollut kädessä valmiina iskuun.
>>Kannan edelleen kaunaa kun tapoit poikaystäväni!<<hyysin ratsastajalle, ja tämä vain kohautti olkiaan. Ratsastaja veti miekkansa esiin. Otin maasta pitkän ja paksun oksan.Ratsastaja kohotti miekkansa iskuun, ja puolustauduin oksalla. "Miekkataistelumme" oli tasaväkinen(tunsin jo kaikki ratsastajan iskut) ja hiljainen. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan(ikään kuin ratsastaja koksaan olisikaan) ja ei kullä puun kalahtaessa ruosteiseen metalliin kuulosta kovin äänekkäältä. Yhtäkkiä ratsastajan hevonen hirnahti kovaäänisesti, ja ratsastaja jätti taistelun siihen. Pudotin oksan maahan ja kävelin koulua kohti. Nousi sumu, ja metsä oli muutenkin pimeä. Vain täysikuu valaisi kulkua. Kuulin ihmissuden ulvontaa, mutta se ei minua paljon hätkäyttänyt, olin tottunut siihen jo. Sumu oli jo yhtä hernerokkaa, etten nähnyt enää mitään, enkä osannut suunnistaa siinä. Jäin vain seisomaan paikoilleni. Mietin hetken missä suunnassa koulu oli, ja otin yhden askeleen eteen, epäillessäni että koulu oli siellä päin. Tunsin ettei jalkani alla ollut enää maata, ja suistun jonnekin kuoppaan. Kuoppa oli aika syvä, eikä myöskään mikään pehmeä. Nyt en varsinkan nähnyt mitään. Tunnustelin hieman. Siinä oli senämä. Tuossa oli jonkin puun juuret, ja hei, tässä on jotain karvaista. Pelko hiippaili selkäpiissäni. Mikä tämä edes on?
 
Janice Wacefild, Luihuinen