Make your own free website on Tripod.com

Kirjasto

vanhan linnan aave I
Lainauspöytä | Early One Morning | Loitsut | Liemikirjat | Yrtti -ja kasvitieto | Ennustus | Muodonmuutokset | Numerologiaa ja riimuja | Taikuuden historia | Huispaus | Pimeuden voimilta suojautuminen | Taikaolennot | Jästitieto/Astrologia | Tarinat, myytit ja muut | Säännöt ja kirjan julkaisu

Vanhan Linnan Aave

Osa 1 Huuto Yössä

Kirjoittanut Jennifer Johnson

Walter heräsi säpsähtäen. Hän oli aivan hikinen. Hän oli kuullut sen taas. Walter kuunteli.

Ei risaustakaan. Ehkä se meni jo pois.

Hän kuunteli edelleen. Nyt se kuului taas. Karmea pitkä ulina halkoi yön hiljaisuuden.

– Ooooooooooooooooooh! Aaaaaah! Äkkiä Walter oli jo aivan pirteä. Hän pukeutui kiireesti, ja astui yön pimeyteen.

Yö oli hiljainen. Mitään muuta ei kuulunut kuin tuulen suhina puissa. Walter tiesi että ääni oli kuulunut vanhan linnan raunioiden luota.

Niinpä hän lähti kävelemään tuota linnaa kohti. Kylmä yötuuli piiskasi hänen kasvojaan, mutta Walter ei piitannut siitä.

Pian hän tuli linnan eteen. Se oli juuri sellainen kuten hän muisti. Ennen niin komeana ja ylväänä seissyt linna oli nyt pelkkä kasa särmikkäitä kiviä. Katto oli kokonaan sortunut, ja vain yksi sen viidestä tornista oli yhä pystyssä. Senkin sipulinmuotoinen katto oli romahtanut, ja portaat olivat niin huonossa kunnossa, että niitä olisi vaarallista kiivetä.

Walter astui linnan sisälle suurista tammiovista. Naakat olivat ottaneet viimeisen tornin pesäpaikakseen, ja lattia oli täynnä niiden pudottamia risuja. Vain suuri aula ja yksi pieni kamari olivat säästyneet, muut huoneet olivat kokonaan romahtaneet, ja linnasta puuttui yksi seinä. Walter oli käynyt siellä aikaisemminkin, kylän poikien kanssa.

Silloin oli ollut kaunis elokuun päivä. Tuuli oli nukahtanut, ja aurinko paistaa porotti. Pojat olivat uineet joen kirkkaassa vedessä ja paistatelleet päivää kallioisella rannalla.

Walter uppoutui vähäksi aikaa muistoihinsa, mutta havahtui pöllön huhuiluun. Hän ei voinut jäädä sinne seisoskelemaan.

Walter alkoi kulkea aulasta kamariin, kamarista aulaan ja yritti hän kiivetä torniin johtavia portaitakin.

Sitten hän käveli ulos linnasta. Hän vilkaisi ylös ja… Hän näki pienellä parvekkeella kauniin mutta samalla pelottavan näyn. Parvekkeella seisoi valkoinen nainen, liehuva vaate yllään. Nainen näytti Walterin mielestä epäinhimilliseltä. Liidunvalkoinen aave ei huomannut Walteria. Walter mietti miten ihmeessä tuo olento, mikä sitten olikin, oli päässyt parvekkeelle. Ei se voinut mennä sinne mistään, sillä sinne ei ollut mitään mistä mennä.

Walter meni vielä kerran linnaan etsimään. Hän näki pienen oven. Walteria jännitti. Olisiko siinä pääsy pienelle parvekkeelle? Walter päätti avata oven. Häntä pelotti. Mitä jos aave olisi siinä juuri kun Walter avaisi oven? Mitä jos linnassa olisi muitakin ikäviä yllätyksiä?

Walter terästäytyi. Hän avasi oven. Oven takana oli portaat. Walter huomasi heti että tämä ei ollut oikea paikka, sillä portaat johtivat alaspäin. Mutta hän ei silti uskaltanut mennä. Walter päätti tulla päivänvalossa tulla tutkimaan uudestaan. Pimeässä hän ei uskaltaisi, ja sitä paitsi valoisassa näkisi paremmin.

Sitten Walteriin iski uusi ajatus;

- Entä jos linnassa on salakäytäviä, joista joku johtaisi parvekkeelle. Walter päätti tutkia asiaa. Hän kulki kaikki säästyneet huoneet läpi ja paineli ja hipelöi jokaista kiveä tai painumaa joka vähänkin näytti voivan avata salakäytävän.

Lopulta hän ei enää jaksanut etsiä. Hän nojasi seinään ja hengitti raskaasti. Ja sitten yllättäen seinä vain liukui syrjään! Walter astui salakäytävään, mutta käytävä vietti alaspäin. Kuitenkin Walter lähti kulkemaan sitä pitkin. Ja kuinka ollakaan käytävästä lähti jyrkät portaat ylöspäin. Walter kiipesi niitä jännityksestä halkeamaisillaan.

Lopulta hän tuli niiden huipulle. Hän oli parvekkeella. Hän katseli alas. Ei, tämä ei ollut se oikea parveke. Sieltä parvekkeella näkyi puutarha joka oli kuin viidakko, sillä kukaan ei ollut huolehtinut siitä moneen vuoteen. Mutta siellä mitä Walter etsi, pitäisi näkyä suuria puita ja linnaa vastapäätä oleva kirjasto.

Walter kapusi portaat alas hieman pettyneenä. Mistä ihmeestä se olento oli päässyt parvekkeelle? Walterin mieleen juolahti mahdoton ajatus;

- Jos se oli mennyt torniin johtavia portaita, hän sanoi puoliääneen. Walter käveli tornin eteen ja yritti kiivetä portaita. Käveleminen oli vaarallista. Kahdesti hän meinasi pudota. Sitten hän tuli käytävään jossa rappuset ylemmäs ja paljon ovia. Erään oven takaa kuului outoa rätinää. Walter avasi oven ja…

- Miten kummassa takassa palaa tuli? hän ihmetteli.

Walter poistui huoneesta.

- Mutta mitä valonkajoa tuolta näkyy? Walter astui käytävän päässä sijaitsevasta ovesta.

Walter olisi halunnut huutaa kauhusta. Mutta hän ei voinut. Hänen suustaan ei tullut ääntäkään. Parvekkeen aave tuijotti häntä. Sekunnin ajan Walter seisoi oviaukossa kuin kehystettynä, kunnes kääntyi ja juoksi niin kovaa kuin jaloista lähti. Mutta käytävässä oli kiviä törröttämässä lattiasta ja Walter kompastui niihin. Hän lensi päistikkaa kaiteen yli ja putosi kuin kivi. Melkein.

Walter ehti saada otteen eräästä kaiteen pienasta. Siinä hän sitten roikkui henkensä hädässä.

 

 

Jatkuu seuraavassa osassa…

Enter supporting content here