Make your own free website on Tripod.com

Kirjasto

maa
Lainauspöytä | Early One Morning | Loitsut | Liemikirjat | Yrtti -ja kasvitieto | Ennustus | Muodonmuutokset | Numerologiaa ja riimuja | Taikuuden historia | Huispaus | Pimeuden voimilta suojautuminen | Taikaolennot | Jästitieto/Astrologia | Tarinat, myytit ja muut | Säännöt ja kirjan julkaisu

Kolmas planeetta Auringosta lukien on oma Maapallomme (tai lyhyesti vain Maa tai
Tellus, miten kukin sitä haluaa kutsua) ja on aurinkokuntamme viidenneksi suurin
planeetta. Maan etäisyys Auringosta on 149 600 000 km (1 AU), halkaisija 12
756,3 km ja massa 5,8E24 kg. Maa on maankaltaisista planeetoista suurin.

Maa on myös sikäli erikoisessa asemassa aurinkokunnassamme, että ainoastaan
täällä tiedetään varmasti olevan elämää. Maapallon elämän älyllisyydestä sitten
voidaankin olla montaa eri mieltä... :-)

Maalla on yksi luonnollinen kiertolainen, Kuu. Myös Asteroidi 3753 (1986 TO):lla
on monimutkainen kiertoratasuhde Maan kanssa; se ei silti ole oikeastaan kuu
vaan siitä käytetään mieluummin termiä "kumppani". Se on hieman samanlaisessa
asemassa kuin Saturnuksen kuut Janus ja Epimetheus.

Urugualainen tähtitieteilijä Gonzalo Tancredi on esittänyt, että maapallolla voi
olla useitakin väliaikaisia kuita. Esimerkiksi asteroidi 1991 VG oli vuonna 1991
jonkin aikaa löyhässä sidoksessa maapalloon, jolloin Maalla oli kaksi kuuta.
Samalla tavoin asteroidi 2000 SG344 tulee olemaan vuonna 2029 jonkin aikaa
maapallon toisena kuuna.

Molemmat näistä asteroideista kiertävät Aurinkoa melkolailla samankaltaisilla
radoilla kuin Maa, mistä johtuen maapallo voi siepata ne väliaikaisesti
seuralaisekseen.

Maapallon läheltä löytyi helmikuun alkupäivinä 1999 pieni asteroidi 1999 GC9,
joka myöskin kiertää Aurinkoa hyvin lähellä Maan rataa. Asteroidin kiertoaika on
1.09 vuotta (eli hieman enemmän kuin Maalla). Asteroidin läpimitta on vajaat 50
metriä ja arvellaan, että se voisi olla Kuusta irronnut kalliolohkare.


Kolmas planeetta Auringosta lukien on oma Maapallomme (tai lyhyesti vain Maa tai
Tellus, miten kukin sitä haluaa kutsua) ja on aurinkokuntamme viidenneksi suurin
planeetta. Maan etäisyys Auringosta on 149 600 000 km (1 AU), halkaisija 12
756,3 km ja massa 5,8E24 kg. Maa on maankaltaisista planeetoista suurin.

Maa on myös sikäli erikoisessa asemassa aurinkokunnassamme, että ainoastaan
täällä tiedetään varmasti olevan elämää. Maapallon elämän älyllisyydestä sitten
voidaankin olla montaa eri mieltä... :-)
Maan seuralaiset

Maalla on yksi luonnollinen kiertolainen, Kuu. Myös Asteroidi 3753 (1986 TO):lla
on monimutkainen kiertoratasuhde Maan kanssa; se ei silti ole oikeastaan kuu
vaan siitä käytetään mieluummin termiä "kumppani". Se on hieman samanlaisessa
asemassa kuin Saturnuksen kuut Janus ja Epimetheus.

Urugualainen tähtitieteilijä Gonzalo Tancredi on esittänyt, että maapallolla voi
olla useitakin väliaikaisia kuita. Esimerkiksi asteroidi 1991 VG oli vuonna 1991
jonkin aikaa löyhässä sidoksessa maapalloon, jolloin Maalla oli kaksi kuuta.
Samalla tavoin asteroidi 2000 SG344 tulee olemaan vuonna 2029 jonkin aikaa
maapallon toisena kuuna.

Molemmat näistä asteroideista kiertävät Aurinkoa melkolailla samankaltaisilla
radoilla kuin Maa, mistä johtuen maapallo voi siepata ne väliaikaisesti
seuralaisekseen.

Maapallon läheltä löytyi helmikuun alkupäivinä 1999 pieni asteroidi 1999 GC9,
joka myöskin kiertää Aurinkoa hyvin lähellä Maan rataa. Asteroidin kiertoaika on
1.09 vuotta (eli hieman enemmän kuin Maalla). Asteroidin läpimitta on vajaat 50
metriä ja arvellaan, että se voisi olla Kuusta irronnut kalliolohkare.
Maan rakenne

Maan pinnasta on 71% veden peitossa. Maa on ainoa planeetta, jonka pinnalla vesi
voi esiintyä nestemäisessä muodossa (olkoonkin että Saturnuksen kuun Titanin
pinnan alla voi olla nestemäistä etaania tai metaania ja Jupiterin kuun Europan
pinnan alla nestemäistä vettä). Luonnollisesti nestemäinen vesi on tarpeen sen
kaltaiselle elämälle kuin me tunnemme. Valtamerten lämmityskapasiteetti on
myöskin hyvin tärkeä Maan lämpötilan pitämiseksi suhteellisen vakiona.

Maapallo on jakautunut useisiin kerroksiin, joissa on erilaiset kemialliset ja
seismiset ominaisuudet:
0 - 40 km Maankuori
10 - 400 km Ylempi vaippa
400 - 650 km Transiitiokerros
650 - 2890 km Alempi vaippa
2890 - 5150 km Ulompi ydin
5150 - 6378 km Sisempi ydin

Maankuori on ohuempi merien kohdalla kuin mantereitten kohdalla. Sisempi ydin ja
kuorikerros ovat kiinteää ainetta ja vaippakerrokset sulaa ainetta. Ydin on
muodostunut raudasta ja nikkelistä. Ytimen lämpötila on 7500 K. Vaipat koostuvat
todennäköisesti pääasiassa rautasulfideista, raudan ja magneesiumin
silikaateista, piistä, sekä hapesta, joiden lisäksi niissä on hieman rautaa,
kalsiumia ja alumiinia. Tiedot on saatu seismisillä mittauksilla, suoria
havaintoja on saatu vain laavapurkauksista, jotka kertovat ylemmän vaipan
koostumuksesta, mutta muuten maapallon rakenteen tiedot ovat saamatta. Maankuori
on pääasiassa kvartsia ja muita silikaatteja, kuten maasälpää.

Maapallon kemiallinen koostumus on kokonaisuutena ottaen seuraava: 34.5% rautaa,
29.5% happea, 15.2% piitä, 12.7% magnesiumia, 2.4% nikkeliä ja 1.9% rikkiä.

Maapallo on aurinkokunnan tihein kappale. Muilla maapallon kaltaisilla eli
kivisillä planeetoilla (Merkurius, Venus, Maa ja Mars, joskus myös Maan Kuu
lasketaan tähän joukkoon) on todennäköisesti paljolti samanlainen rakenne ja
kemiallinen koostumus kuin Maalla eli ne muodostuvat pääasiassa kivestä ja
metalleista, ne ovat tiheitä, niillä on hidas pyörimisliike, kiintä pinta, eikä
niillä ole renkaita ja vain vähän kuita. Erojakin on: Kuulla on enintään pieni
ydin, kun taas Merkuriuksen ydin on erittäin suuri suhteessa planeetan
halkaisijaan; Marsin ja Kuun vaipat ovat Maan vaippoja paksummat; Kuulla ja
Merkuriuksella ei ehkä ole kemian suhteen erillistä kuorta; Maa on ehkä ainoa
planeetta, jolla on erilliset sisä- ja ulkoytimet. Kaikkien planeettojen - myös
Maan - sisustan osalta tietämyksemme on teoreettista laatua.


Ilmakehä
Maan ilmakehästä 77% on typpeä, 21% happea, minkä lisäksi löytyy myös merkkejä
argonista, hiilidioksidista ja vedestä. Luultavasti hiilidioksidia oli runsaasti
nykyistä enemmän maapallon muodostumisen aikoihin, mutta se on myöhemmin
sitoutunut kallioperään karbonaattina, liuennut valtameriin ja sitoutunut
elävään kasvistoon.

Laattatektoniikka ja biologiset prosessit ylläpitävät nykyisin hiilidioksidin
jatkuvaa virtaamista näihin kohteisiin ja takaisin ilmakehään. Ilmakehässä
jatkuvasti oleva pieni hiilidioksidimäärä on tarpeellinen ylläpitäessään
maapallon pintalämpötilaa kasvihuonevaikutuksesta, joka syntyy, kun Auringon
lämpösäteily läpäisee ilmakehän kun taas ulosvirtaavan lämpösäteilyn estää
ilmakehä. Kasvihuonevaikutus nostaa keskimääräistä maapallon pintalämpötilaa
noin 35° C, siitä mikä se muutoin olisi. Lisäksi voidaan todeta, että ilman
kasvihuonevaikutusta valtameret jäätyisivät, ja elämä olisi maapallolla
mahdotonta.

Vapaan hapen olemassaolo on kemialliselta kannalta katsottuna merkittävä asia.
Happi on erittäin reagoiva kaasu ja normaalisti yhdistyy nopeasti muihin
alkuaineisiin. Maan ilmakehässä happea tuottavat ja sen olemassaoloa ylläpitävät
biologiset prosessit. Elämää ei olisi ilman vapaata happea.

Maalla on magneettikenttä, jonka synnyttävät maapallon ytimessä virtaavat
sähkövirrat. Aurinkotuulen, Maan magneettikentän ja maapallon ylemmän ilmakehän
vuorovaikutuksesta aiheutuvat revontulet.

Maan ja Kuun vuorovaikutus hidastaa Maan pyörimistä noin 2 millisekuntia
vuosisadassa. Nykyiset tutkimukset osoittavat, että noin 900 miljoonaa vuotta
sitten meillä oli 481 18-tuntista päivää vuodessa.

Meret huojuttavat maapalloa

Seth Carlo Chandler Jr havaitsi 1891, että maapallon pyörimisakseli huojuu noin
6 m 1,2 vuoden jaksossa. Chandlerin huojuntana tunnettu maapallon huojumisilmiö
on ollut siitä lähtien arvoitus, jolle on vasta viime aikoina löydetty pätevä
ratkaisu.

Aikaisemmin ilmiölle on etsitty syitä mm. ilmakehän ilmiöistä, merivirtauksista
ja vuodenaikaisista veden kertymisistä jäänä napa-alueille. Yksikään näistä
aikaisemmista selityksistä ei ole kuitenkaan luotettavasti pystynyt selittämän
koko ilmiön syytä.

Richard Cross (JPL) käytti tutkimuksiinsa vuosien 1985 -1995 aikana kerättyjä
tietoja huojumisesta. Hän teki matemaattisen tietokonemallin ilmiön
selittämiseksi ja havaitsi, että pääosiltaan huojuminen johtuu veden paineen
muutoksista meren pohjalla. Muutokset selittyvät veden lämpötilan, suolaisuuden
ja tuulien aiheuttamista virtauksien muutoksista. Kaksi kolmasosaa muutoksesta
aiheutui paineen vaihtelusta meren pohjalla ja loput ilmakehässä tapahtuvista
paineen vaihteluista. Tuulten ja merivirtojen aiheuttamat muutokset
osoittautuivat olevan lähes olemattomia.

Maapallon geologiset kaudet

Maan geologinen aika jaetaan maailmankausiin, kausiin ja edelleen pienempiin
ajanjaksoihin. Jaottelu perustuu geologisten kerrostumien sisältämiin
fossiileihin, joissa kuvastuu elämän kehitys alkeellisista muodoista eri
vaiheiden kautta nykyisiin muotoihin.

Se aika, jolloin kivettyneinä kasvi- ja eliöjäänteinä säilynyttä elämää on
esiintynyt maapallolla, jaetaan kolmeen suureen maailmankauteen: paleotsooiseen,
mesotsooiseen sekä kenotsooiseen maailmankauteen eli muinaisen, keskisen ja
uuden elämän aikoihin.

Näitä maailmankausia edelsi prekambrinen maailmankausi, joka oli elämän
esihistoriallinen aika. Tuolloin Maa syntyi ja kehittyi Aurinkoa ympäröivästä
kaasu- ja pölypilvestä. Tuolloin tapahtui elämän varhaisin kehitys.
Kaudet ja systeemit Kauden alusta kulunut (milj. vuosia) Geologisia tapahtumia
KENOTSOOINEN MAAILMANKAUSI
Kvartääri  
- Holoseeni Nykyaika
- Pleistoseeni 2,4 Viimeisimmät jääkaudet
Tertiääri  
- Plioseeni 5,3
- Mioseeni 24 Alppien vuorijonopoimutus
- Oligoseeni 37 Intia törmää Aasiaan
- Eoseeni 57 Australia ja Etelänapamanner eroavat
- Paleoseeni 66
MESOTSOOINEN MAAILMANKAUSI
Liitu 144 Kalliovuoret syntyvät
Jura 208
Trias 245 Atlantti avautuu
PALEOTSOOINEN MAAILMANKAUSI
Permi 286 Variskilaiset vuorijonot
Hiili 360
Devoni 408 Kaledonialaiset vuorijonot
Siluuri 438
Ordoviki 505
Kambri 570
PREKAMBRINEN MAAILMANKAUSI
Proterosooinen 2500 Karjalaiset ja huronilaiset vuorijonot
Arkeeinen 4600 Maa syntyy alkuaurinkoa ympäröivästä tomupilvestä

Permi-Triaskauden jättikatastrofi

Syyskuussa 2001 Peter Ward'in johtama tutkimusryhmä kertoi Science-lehdessä
löytäneensä lisää todisteita 251 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneesta
jättikatastrofista. Tiedemiehet uskovat, että tuolloin maapalloon törmänneen
asteroidin aiheuttaman valtavan luonnononnettomuuden seurauksena yli 90 % merien
ja yli 70 % maaeläimistä kuoli sukupuuttoon.

Ward on havainnut Etelä-Afrikassa tuolloin virranneiden jokien täyttyneen
hiekalla ja muilla maa-aineksilla. Se on osoitus siitä, että kasvillisuus on
pyyhkäisty pois ja eroosio on päässyt kuluttamaan maata laajoilla alueilla.
Arvioiden mukaan asteroidin halkaisijan on täytynyt olla 15 - 20 km. Teoriaan
sopivan kraatterin jäännöksiä ei toistaiseksi kuitenkaan ole löydetty

Räjähtävä tähti saattoi aiheuttaa katastrofin maanpäällä

Liimaamalla yhteen palasia tähtitieteestä, paleontologiasta ja geologiasta,
tiedemiehet ovat tulleet siihen tulokseen, että muinainen supernova saattoi
vahingoittaa Maapalloa suojaavaa otsonikerrosta ja tuhota elämää maanpäällä.

Tutkijat ovat esittäneet teorian, että suhteellisen lähellä aurinkokuntaamme
sijaitsi ryhmä nuoria kataklysmisiä tähtiä muutamia miljoonia vuosia sitten.

"Kukaan ei ole tajunnut, että tämä tähtien joukko... olisi voinut olla niin
lähellä Maata noihin aikoihin", sanoo tähtitieteilijä Narciso Benitiez.

Hänen partnerinsa Jesus Maiz-Appellanin mukaan, Benitiez kaipasi geologisia
näytteitä ympäri maapalloa todisteeksi, että jokin noista tähdistä tuhoutui
aiheuttaen Maassa asti tuntuneen energiapurkauksen.

"Etsintöjä tehdessäni ensimmäinen kerta, kun ajatus tuli mieleen, oli vuonna
1999", Benitiez sanoo. Ryhmä Saksalaisia tähtitieteilijöitä oli löytänyt
epätavallisen valikoiman rautaa porausnäytteistä, joita otettiin maankuoresta
valtamerien pohjalta.

Saksalaiset olettivat, että kyseinen raudan isotooppi oli peräisin supernovasta,
mutta tiesivät ettei epäilyttäviä tähtiä sijainnut taivaallisessa
naapuristossamme silloin kun outo metalli oli saapunut planeetalle, Benitez
sanoo.

Mutta Maiz-Appellanis ja Benitez tekivät hieman etsiväntyötä ja löysivät
todennäköisen syyllisen - haihtunut tähti paikannettiin Skorpionin-Kentaurin OB
assosiaatioon, joka ohitti aurinkokunnan suhteellisen läheltä muutamia miljoonia
vuosia sitten.

Skorpioni-Kentaurin ryhmä

Erittäin tärkeä apu etsiväntyössä tuli Benitezin vaimolta, mikrobiologi Matilde
Canellesiltä, jonka Benitez värväsi etsimään johtolankoja kivettyneistä
fossiileista.

Canelles löysi vahvan todisteen katastrofista, joka tappoi suuren osan merien
kasvustosta noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.

Hänen miehensä laski, että Skorpioni-Kentaurin ryhmä oli noihin aikoihin niin
lähellä Maata, että jos yksikin tähdistä olisi räjähtänyt supernovana, voimakas
energiapurkaus olisi voinut viedä mukanaan suuria osia otsonikerroksesta, joka
puolestaan suojaa maanpäällistä elämää Auringon vahingolliselta
ultraviolettisäteilyltä.

"Tämä voisi aiheuttaa merkittävän alenemisen phytoplanktonin määrässä ja
biomassassa, millä on hävittävä vaikutus myös muissa merien eliöissä, kuten
kaksiläppäisissä", Benitez sanoo.

Tiedemiehet myöntävät, että on tehtävä vielä lisää tutkimuksia heidän teoriansa
vahvistamiseksi. Mutta jos se osoittautuu oikeaksi, Skorpioni-Kentauri on pieni
huolenaihe.

Ryhmän seuraava jäsen, jonka odotetaan räjähtävän supernovana, on Antares, joka
sijaitseen karkeasti arvioiden 500 valovuoden etäisyydellä. Se on kuitenkin
liian etäällä ravistellakseen planeettaamme, he sanovat.
Maa numeroina
halkaisija 12 756 km
massa 5,8·10^24 kg
keskitiheys 5,5 vesi=1
pyörähdysaika 23h 56min 4,1s
keskilämpötila 20 °C
keskietäisyys Auringosta 149,6 milj. km
keskietäisyys Auringosta 1 AU
kiertoaika Auringon ympäri 365,25 vrk
ratanopeus 29,8 km/s
akselin kaltevuus 23,44 °
kuiden lukumäärä 1 kpl
Kuu (1 kpl)
Kuu Etäisyys (000km) Säde km Massa kg Löytäjä Vuosi
Kuu 384 1738 7,35e22 - -

Annie Funur, puuskupuh

Enter supporting content here